Ihmisiä on aivan joka lähtöön. Välillä kun tuntee olevansa pohjalla, huomaa ettei ole ainut. Tuleekin olo, onko oikeutettua stressata elämän osa-alueen joistakin asioista/kokemuksista, kun huomaa jollain muulla henkilöllä olevan niskassa paljon suurempia murheita.
Silti oman elämän vaikeudet painavat niskaan niin ettei tunnu riittävän, saati auttamaan muita. Ei ole edes sitä samaa käsitystä tilanteesta, mitä toinen kohtaa tällä hetkellä tai elää täysin jaksamista vailla.
Miksi tapahtuu ikäviä asioita, voiko niitä välttää millään tapaa? Kuka tietää mihin elämä valmistaa erinäisten elämän tilanteiden ja kohtaamisten kautta?
Entä kun sanotaan "tieto lisää tuskaa", entä sitten tiedottomuus? Kun ei tiedä huomisesta, pystyykö itsekkään elämään hetkessä? Ihmisen on vain niin vaikea antaa hetken viedä, murehditaan niin paljon tulevasta, koska mennytkin on ollut niin raskasta aikaa.
Usein tulee myös mietittyä, että tämä aika on huono hetki elää. Se ei tunnu "sopivalta." Mikä edes määrittää tämän sopivan? On raha huolia, eikä ikinä tiedä milloin töistä lomautetaan. Elämä on ns. vaakalaudalla. Kuka on ikinä sanonut elämän olevan helppoa? Ei ole tainnut ikinä olla helppoa aikaa. Vaikeudet ovat vain aina olleet erit ja siksipä "helpoiksi" ajoiksi voidaan kutsua niitä aikoja kun on tuntenut selviytyvänsä jostakin suuresta, raskaasta taakasta/asiasta.
Kaiken syvällisen pohdinnan jälkeen ajattelen: Minä olen oikeutettu käsittelemään omat asiani juuri niin kuin haluan, olivat ne raskaita muihin verrattuna tai ei, jokainen kokee ja käsittelee asiat erilailla. Mutta miksi stressaan suotta tulevaa jos minulla on nyt kaikki hyvin, enkä ikinä tiedä mitä huominen tuo tullessaan? Menneitä ei pidä verrata tulevaan, elämä menee eteenpäin omalla painollaan ja niin kuin sen on tarkoitettu ja se pitää vain hyväksyä.
